Kiva maanantai aluksi muttei lopuksi

Niin tuntuu joltain lauantaiselta, eilenkin. Reissattiin tosiaan mökille lasten kanssa eilen ja lapset jäi sille tielle torstaihin asti.
Ihan kiva oli mennä sinne. Meillä oli jo nälkäki. Tsekkasin mökin jääkaapit ja totesin ettei niistä meille riitä. Ei kun autoon ja kohti Parkanoa kauppaan. Mummullekin sieltä piti jotakin tuoda. Mutta ei hänellä ollut kuulemma sillä hetkellä rahaa, ei lompakossa eikä kortilla. Just viikko sitten saaneet vanhasta talostaan rahat. No kui ne pystyy elättään lapset jos niillä ei olis ollu muutaman päivän ruuat jääkaapissa.
Kun takasin mökille päästiin, mies meni tekeen grillikotaan valkeeta ja paistamaan meidän ruokaa.
Mä sillä välin pahotin mieleni kun lapseni ei kunnioittanut mua. Kertoi sisällä että voisinko heille mennä rannalle tekeen leirin. Eli teltta olisi pitänyt pystyttää. Kieltäydyin koska maa oli märkää, vähän väliä sato vettä. Lapsi ei sitä ymmärtänyt ja lähti itkien meneen luotani. Huusin että tulisi takaisin. Ei tullut ja meni multa kasan taakse piiloon. Sanoin, ettei jos nyt tule luokseni niin tänne se ei jää vaan lähtee takas kotio! Noh, pappa menee perässä, huutaa että lapsi ei lähde mihinkään vaan jää tänne ja jatkaa huutamistaan kun kävelee lapsen perässä TAASKO se huutaa sulle! Siihen vielä mun oli sanottava, ai taas?! No mähän alotinkin jo huutamiseni kun ekan kerran tänään ajettiin mökin pihaan!
Just edellis päivänä oli puhetta lapsen kanssa että mummulassa ei näin käyttäydytä vaan näytetään sitä parasta. Tääkö nyt oli sitä lapsen parasta. No tietty, kun lapsi kiertänyt pikkusormensa ympärille papan. Lapsi kun jotain haluaa ja jos ei äitiltä saa niin muualta saa. Papan olisi tuossa pitänyt olla TAAS mun puolella ettei lapsen pidä käyttäytyä äitiään kohtaan noin. Mutta ei, ei koskaan.
Minut vedetään yhdessä maan rakoon.

Toinen lapsista ei edes mielellään jäisi ilman äitiä mummulaan hoitoon. Kun on toinen lapsistani niin jää vähän kaikesta paitsi ja häntä luultavasti kommennetaan enemmän.

Miehen kanssa oli eilen ja ollu aikasemminkin puhetta siitä että mummun ja papan kanssa pitää kyllä keskustella näistä yhteisistä säännöistä ja tavoista.
Edellis päivänä kun lapset olivat silloin jo puhuneet ja toinen vähän ollut siinä mielikuvassa että mummulaan voi jo silloin jäädä ja sitten kun sovimme ettei voi niin poru alkoi ja pappa meinasi antaa periksi. Mutta ei, me ei annettu siihen lupaa ei edes mummu. Kosla oli mummu taho että lapset menisi vasta seuraavana päivänä. Olimme sitten lähdössä mun lapsuuden kodista. Minä menin autoon jo toisen kanssa ja mies tuli tämän huutavan lapsen kanssa. Pakotti hänet autoon, eikä pappa voinut asialle mitään. Kyllä oli kysellyt etteikö ne nyt voisi jäädä? No ei! Pappa ei ole ymmärtänyt ettei lapselle pidä antaa periksi. Sitäkin edellis päivänä oli lasten kanssa puhuttu kuinka mummulassa käyttäydytään kun sielä lapsi kiukutteli ja näytti kuinka osaa haukkua ••••päiksi ja •••••päiksi meitä muita. Siis ihan hirveetä kielenkäyttöä lapselta! Ihan järkytyin!
Kysyinkin lapselta että mistä tuollaista oppinut, ensin sanoi että meiltä aikuisilta. Sanoin ettei me olla koskaan haukuttu ketään noin rumasti! Eikä haukuttu ketään muutenkaan! Ärräpäitä joskus lentelee mutta niilläkään ei olla ketään haukuttu!
Sitten sanoi että kaverilta. Hänen yksi kavereistaan haukkuu häntä niin. Sanoin sitten että sellaisten kavereitten kanssa et sitten ole jotka sua haukkuu noin!
Mies kyllä kahden kesken että onkohan totta. Onhan se aina helppo syyttää muita. Ajattelin sitten että onhan se niin.. Ja kun ei ole ensimmäinen kerta kun lapsi minulle valahtelee ja tuskin viimeinenkään. En sitten osaa sanoa mikä on totta ja mikä ei.
Kolme päivää vietimme lapsuuden kodissa aikaa ja teimme puu hommia ja lapsi kiukutteli jokaisena päivänä kun ei saanut haluamisiaan. Yhtenä päivänä olimme ilman mummua ja pappaa. Toisena päivänä oli jo mummu ja kolmentena jo pappakin.
Itse olen alkanut jo miettimään ihan kunnolla ja itsekseni sitä että jos kävisimme ja lapset kävisi vielä vähemmän mummulassa. Että niin kauan kun lapset osaisi kunnioittaa mua! Kun eilen mökiltä lähdimme niin mies puhui mulle koko matkan asioista, näistäkin kun huomasi että olen pahoittanut mieleni. Yritti jopa välillä naurattaa mua mutta en paljoa nauranut, ehkä vähän hymähdin tai hymyilin. Oikeastaan mua masensi! Mun oma isä ei voi seistä mun sanojen takana! Näin ei ole koskaan ollut kun lapsia olen saanut!

Siskojeni kanssakin pelkään jääväni ulkopuoliseksi, mahdollisesti jo jäänytkin.Tekevät vain kaikkea yhdessä koskaan eivät mua ottaneet mihinkään mukaan.
Ovat varmaan myös luulleet että jos heidän kanssa olen joskus(Muutamiin vuosiin) puhunut ja menisin niistä vanhemmilleni kertomaan. Joskus tälläistä oli mutta tälläistä oli myös heidänkin puolelta! Nyt he ovat kasvaneet ulos siitä ja minäkin mutta eivät varmaan usko. Miten sen voisi näyttää tai kertoa?
Mieheni on nyt tämän yli vuoden ajan mitä olemme olleet yhdessä auttanut ja tukenut mua niin paljon näiden asioiden kanssa kun kukaan koskaan ennen! Rakastan sua kihlattuni! <3

Nukuin tosi huonosti viime yön, kuulemma. Mies kertoi että pyörin ja hyörin. Olen ollut niin unen tokkurassa ettei ole minkäänlaista mielikuvaa. En tajua, hassua etten itse muista kun sen muutaman kerran vain että olisin pyörinyt ja nouseskellut.