Black Angel Life

Tunnen olevani yksinäinen sen suhteen kun ei ole kavereita tai paremminkin ystävää jonka kanssa nähdä, soitella muuten vaan, laittaa viestiä, puhua kaikesta.. Käydä kahvilla, kirpputoreilla, lenkillä, pyöräilemässä joka tsemppais mua ja mä sitä.. Tuossa kyselin yhden kaverin jonka kanssa kesälomalla tavattiin muutaman kerran niin kuulumisia ja kertoi että on muuttanut pois täältä. Välillä sitä miettii mikä tarkoitus minulla on? Onko mut tarkoitettu olemaan vaan kotona, tekemään kotitöitä; ruokaa, siivoamaan, peseen pyykkiä ja tiskiä, koiran ulkoilutuskin on mun heiniä (tietysti ihan kiva että välillä pääsee neljän seinän sisältä pois mutta kumminkin). No lapset vielä niin pieniä ettei voisi tai onhan tuo isompi halukas viemään mutta en tiedä uskaltaako vielä antaa kun koira vetää, jos näkee toisen koiran haluaa mennä haisteleen ja välillä se ei ole hyvä juttu. Tai näkee oravan tai pikku linnun jolloin tahtoo lähteä jahtaamaan. Niin mitäs sitten kun vahingossa lähtee remmi käsistä ja

Rupesin yks päivä lukemaan Jonakin päivänä kaduttaa -kirjaa. Kirjoittanut Minttu Vettenterä. Kuinka moni on lukenut sen? Silloin kun se tuli myyntiin niin hommasin sen. En muista olenko lukenut kertaalleen läpi, ainakin on sivu käännetty jostain kohtaa. Mutta nyt alotin lukemaan alusta asti. Mietin samalla omaa nuoruuttani kun mua kiusattiin ala-asteelta ammattikouluun. Vaikka ammattikoulussa pitäs olla Aikuisia mutta eivät ne olleet. Tunnustan kyllä myös olevani kiusaaja mutta enemmän olin kiusattu. En muista omien kiusattujeni nimiä mutta jos muistaisin pyytäisin anteeksi vaikka tuskin heitä varmaan enään kiinnostaisikaan. Sitten mietin että mun kiusaajat ei ole pyytäneet multa anteeksi, koskaan. Eivätkä he ole halunneet olla mun kanssa missään tekemisissä. Vaikka joskus facebookissa olin ottanut yvllä yhteyttä, ajatellen että voisimme olla kavereita. Annoin olla. Ei ole tullut nyt pitkään aikaan kirjoitettua mitään. Tässä on kerennyt taas kaikkea tapahtumaan. Koulu alkoi kolmas