Lokakuun viimeinen

Kokonainen viikko lähti käyntiin tänä aamuna huonosti nukutun yön jälkeen.
En vaan tajua. Illalla oli vatsa sekaisin. Yhtäkkiä havahduin klo.23 että kello on jo paljon ja murukin alkaa nukkumaan kun sammutti television. Herätyskello ei kerennyt aamulla pirisemään kuin yhden kerran kun sammutin sen klo.7.30. Puuron tekoon ja lapset herättämään. Olen kaupasta ostanut noita Elovenan pikapuuroja johonka ei tarvi lisätä kuin keitetty vesi tai maito, sekoittaa ja antaa jäähtyä niin on valmis. Meillä, lapsetkin tykkäävät vadelma ja valkosuklaa-vadelmapuurosta.

Olisi niin paljon kirjoitettavaa että taidan mennä pienet päikyt ottamaan tässä välin..

Päikyt tuli tosiaan otettua mutten muista enään mitä kaikkea mun piti kirjoittaa 😁 olisi pitänyt vaan kirjoittaa ennen.

Mutta vanhimmalle lapselle käytiin ennen syyslomaa hammashoitolassa laitattamassa kumilenksut hampaisiin ja tänään käytiin ns. Sormukset laitattamassa ja keskiviikkona sitten niskalenkin haku.
Sitten myös nuorimmalla sama projekti hampaidensa suhteen. Omiinki hampaisiin joskus tuli jotain tehtyä.

Olen aloittanut nyt sormikkaitten tekoa mutta arvakkaa, oon purannut sen kohta 2 kertaan ainakin.. Hermoot menee!

Syysloma meni mukavasti. Lapset oli koko loman pois. Sai huolita! Mutta kävin silti töissä.. Ettei siitä ollut syyslomaa.
Koko loman tuli vähän herkuteltua niin nyt ajattelin taas lopettaa herkun syönnin ja jatkaa laihduttamista. No tänään kävin vähän nälkäsenä kaupassa ja sielä oli jotain UUTUUS valkoista snickersiä! Äää, mää ostin kaksi sellaista. Hei, mihin se laihdutus jäi? No se toinen oli murulle..etten ahminu molempia. Mutta hei, kävin iltalenkillä tänään!

Oon tähän nyt kirjoittanut vähän kaikkea muuta kuin mitä ennen päikkyjä olin ajatellut. Mutta kirjootan uutta tekstiä kun saan ajatukset takas kokoon.. Mutta nyt loppu katselu Bull vs Verttiä ja sitten nukkumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkästä aikaan postaan..

Kampanja

Ystävyys